torstai 3. huhtikuuta 2014

Liikuntapäivä Iso-Syötteellä


Valtarin koulun oppilaita osallistui tiistain 1.4. liikuntapäivään Iso-Syötteelle iso porukka, väkeä lähti melkein kolme bussillista. Perillä sää oli todella hyvä ja aurinkoinen, eikä loukkaantumisia tullut, sillä saimme hyvän ohjeistuksen matkalla. Suurin osa rinteistä oli hyvässä kunnossa ja reissu oli kaikin puolin onnistunut. Eväistä retkellä ei ollut pulaa sillä koulun puolelta saimme leipää ja makkaraa sekä muita herkkuja. Lisäksi sai käydä syömässä missä halusi. Hisseille ei tarvinnut kauaa jonottaa sillä taisimme olla ainoa kouluryhmä syötteellä sinä päivänä. Ja reissun kruunasivat hyvät maisemat!


 Teksti: Mediakurssilta Joonas Mäenpää ja Jarmo Jakkila, Kuvat ja editointi Joonas Mäenpää

Nou Hätä 2014

Valtarin koulun kahdeksasluokkalaiset ovat jo monena vuonna osallistuneet Nou Hätä-kilpailuun. Tänä vuonna kahdeksasluokkalaiset muodostivat 14 kolmen hengen joukkuetta ja alkukarsinnat järjestettiin 17.2. Valtarin koululla. Kilpailijat pääsivät näyttämään taitonsa niin teoriassa että käytännössä. Teoriaosuudessa testattiin kilpailijoiden tietämys pelastustaidoissa. Teoriaosuuden jälkeen kilpailijat pääsivät suorittamaan rastitehtäviä, joissa heidän tehtävinään oli mm. alkusammutus toimenpiteet.

Alkukarsintojen voittajajoukkue pääsee osallistumaan Oulun alueen aluekilpailuun huhtikuussa. Tänä vuonna Valtarin koululla parhaiten menestyi Iida-Maria Huhtan (8A), Saara Erkkilän (8B) ja Kaisa Paason (8A) muodostama joukkue. 99 mahdollisesta pisteestä he saivat 91,5 pistettä.  Jos joukkue pärjää hyvin myös aluekarsinnoissa, pääsevät tytöt osallistumaan valtakunnalliseen loppukilpailuun, joka järjestetään 8.5. Kuopiossa.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Valtari mukana Taistossa





Lisätietoja sivustolta:





Koulukohtaisten karsintojen tuloksissa Valtarin koulu löytyy Jyväskylään edenneiden listalta neljäntenä:

 

Teksti: Mediakurssi, kuvat Sara Heikkilä

torstai 20. maaliskuuta 2014

Otellopeli-haastattelu




Otellopelissä näyttelevät Ilona Chevakova ja Pekka Hänninen
Ahaa Teatteri vieraili Valtarin koululla ja Iin lukiossa 18.2.  Haastattelimme Ahaa Teatterin kahta näyttelijää Ilona Chevakovaa ja Pekka Hännistä, jotka olivat mukana Otellopeli-näytelmässä. Kysyimme heiltä muutamia kysymyksiä.

Millaista on kiertää ympäri Suomea?

He vastasivat, että tuntuu mukavalta kiertää Suomea, koska näkee kotimaata, uusia kouluja ja ihmisiä. 

Kuinka useassa paikassa olette käyneet?

Todella monissa paikkakunnissa, eivätkä he itsekään muista kaikkia paikkoja. Pohjoisin paikka, missä he ovat tällä hetkellä käyneet, on Rovaniemi, mutta he ovat menossa Sodankylään. Kuitenkin Ahaa Teatteri on aikaisemmin käynyt Inarissa asti.

Minkälainen koulutus?

Ilona on opiskellut Lontoossa teatterikoulutuksen. Näyttelykoulutusta hän on opiskellut kolme vuotta. Pekan opiskelu on kestänyt yhdeksän vuotta, koska hänellä on kolme erilaista koulutusta liittyen teatteriin. 

Mistä saitte idean ryhtyä näyttelijäksi?

Ilona on pikkutytöstä asti halunnut näyttelijäksi, mutta Pekalle se oli itsestäänselvyys ja hän ajautui alalle 20-vuotiaana.

Tiedättekö, mistä nimi ”Ahaa Teatteri” tulee?

He eivät itsekkään olleet varmoja, mutta epäilivät sen tulevan ahaa-elämyksestä.

Kuinka monta työntekijää Ahaa Teatteri työllistää kokonaisuudessaan?

Ahaa Teatterissa on monia työntekijöitä (9), joista yleisimmin neljä (4) on näyttämöllä. 

Mistä on tullut idea esiintyä nuorille?

Ahaa Teatteri on syntynyt lasten ja nuorten teatteriksi, sillä lapsille ja nuorille ei oikeastaan ole teatteria ollenkaan.

Mitä piditte rooleistanne Otellopeli- näytelmässä?

Pekka näytteli Jago-nimistä henkilöä ja hän kertoi, että oli tykännyt roolistaan, koska hänestä oli kiva näytellä pahista, koska hän on oikeasti kiltti.
Ilona taas nautti roolistaan Emiliana.

Lisätietoa Otellopeli- näytelmästä:

Otellopeli on Marika Vapaavuoren nuorille sovitettu draama Shakespearen Othello-näytelmästä. 

Rooleissa:

Otello: Jukka Väinölä
Jago: Pekka Hänninen
Desde: Suvi Leppänen
Emilia: Ilona Chevakova

Haastattelijat: Jenna Sirviö ja Marianne Vanhala (8F)