VALTARIN KEVÄTLUKUKAUDEN ALOITUS 9.1. 2017

Aloitimme tämän vuoden kevätlukukauden vähän eri tavalla; onhan nyt poikkeuksellinen vuosi. Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Oppilaita odottivat lämmin kaakao ja munkit. Kokoonnuimme pihalle yhteiseen tilaisuuteen. Rehtorin tervehdyspuheen jälkeen juhlavuoden aloituksen merkiksi ihailimme pienimuotoista ilotulitusta.  Valtarin koululla järjestetään vuoden aikana erilaisia tapahtumia juhlavuoteen liittyen.

Vesitaidetta Valtarin koululla

Valtarin koululla on jo useana vuonna järjestetty mukaansatempaavia taidetyöpajoja. Tänä syksynä Valtarin koulun 7E- ja 7F -luokat tekivät vesitaidetta nykytaiteilija ja kuvanveistäjä Pekka Isorättyän ohjaamana. Työpajat kestivät koko koulupäivän alkaen aamulla ja päättyen iltapäivällä. Päivän aikana oppilaat suunnittelivat ja rakensivat pienryhmissä mitä erilaisempia letkurakennelmia, joissa eriväriset nesteet pulppusivat. Samalla he tutustuivat vesitornin toimintaperiaatteeseen ja näkivät käytännössä, miten vesi saadaan virtaamaan ja kuinka eriväriset nesteet sekoittuvat.

Veera, Anni, Julia, Pieta, Aada oppivat uusia asioita vesitaidetyöpajassa.

Tämän taideprojektin ideana on olla esteettinen kokemus ja osa ilmaisua, sekä siinä on ekspressio ja leikki mukana. Tässä projektissa on myös tarkoitus antaa oppilaille uusia kokemuksia kokeellisen taiteen myötä. Vapaa työskentely oli oppilaiden mieleen, ja erilainen koulupäivä oli mukava. 7F-luokan Anni, Pieta, Julia, Aada ja Veera kertoivat ryhmätyön onnistuneen sekä oppineensa päivän aikana uusia asioita. Olivia ja Noora tykkäsivät projektista ja kertoivat näin: "Mukavaa oli että tämä taide on niin monipuolista eikä ole pelkkää piirtämistä ja maalaamista. Tällaisessa työssä ideoita voi saada mistä vaan." Muutkin oppilaat sanoivat, että työ oli mukava uusi kokemus ja että ei ollut mikään tavallinen koulupäivä. Uusia asioita oli mm. veteen syntyvä paine, jonka avulla vesi liikkui putkissa.

Taiteilija pohtii, mitä taide on

Pekka Isorättyä työskentelee vaimonsa kuvanveistäjä Teija Isorättyän kanssa, ja he tekevät erilaisia veistoksia taidemuseoihin ja –gallerioihin. He ovat työskennelleet monessa eri maassa, mm. Japanissa, Meksikossa ja Saksassa. He matkustelevat paljon ja ottavat jokaisesta paikasta uuden materiaalin ja alkavat työstämään sitä. "Taide on aina taiteilijalle semmoista, että tärkein kysymys on,  mitä se taide on, ja sen saa aina uudestaan keksiä", Pekka kertoi.

Teksti: Iina Loukusa 8D, Sonja Mänttäri 8D ja Rebekka Rössi 8D

Kuvat: Ville Jäntti

Luovaa kotitaloutta!

Valtarin koulun kotitalousopetuksessa toteutetaan jo kolmatta vuotta peräkkäin 'Luovasti läpi lukkarin' toimintamallia kaikille 7-luokkalaisille.

Iin kunnan toimintamallin tarkoituksena on lisätä luovuutta ja integraatiota taiteilijayhteistyön ja taidetyöpajojen muodossa kaikilla luokka-asteilla. Samalla tuetaan uuden opetussuunnitelman mukaista ilmiöpohjaista oppimista. Taidetyöpajoja on myös luonnontieteissä ja kuvataiteen tunneilla.

Teksti ja kuvat: Päivi Autio

Aamunavaus energiansäästäviikon alkuun Aleksis Kiven päivänä 10.10.2016

Aamunavaus energiansäästäviikon alkuun Aleksis Kiven päivänä 10.10.2016

Tänään alkaa koulullamme energiansäästöviikko. Tällä viikolla on joka päivälle oma energiansäästöaihe. Tämä päivä on nimetty "Älä ruoki hukkaa" -päiväksi. Mitoittakaa siis ruokalassa annoksenne kohtuullisiksi, sillä siellä ei ole lainkaan biojäteastiaa. Toisella oppitunnilla te oppilaat saatte miettiä ryhmissä, miten ruokahävikkiä voitaisiin pienentää. Parhaille ideoille on luvassa palkinto.  

Tänään on myös kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven päivä, ja hänen kunniakseen liputamme tänään. Seuraavaksi tarkastelenkin Kiven tunnetuinta teosta, Seitsemää veljestä, energiatalouden ja ekologisuuden näkökulmasta. 

Ruokatalous 

Koska tänään on "älä ruoki hukkaa" - päivä, tarkastelen aluksi veljesten ruokataloutta. Romaanissa päähenkilöiden nauttiman ruuan määrä vaihtelee suuresti. On aikoja, jolloin veljekset näkevät suorastaan nälkää ja välillä veljekset saavat mässyttää lihaa ylettömiä määriä. Lihaa on yllin kyllin kuuluisan Hiidenkivi-episodin jälkeen. Ylpeä Viertolan kartanon isäntä jättää veljesten hengenhädässään ampumat sonninruhot metsään. Veljekset pitävät tätä ruuan tuhlausta suorastaan syntinä ja kantavat ruhot kotiinsa Impivaaraan, jossa alkaa sitten sellainen lihan syönti, että Juhanikin päättää ryhtyä, kerta kaikkiaan lihaan kyllästyttyään, kasvissyöjäksi. On laskettu, että Viertolan sonneista, joita oli n. 40 kpl, riitti kullekin miehelle päivässä kilo lihaa kahdeksi vuodeksi. Tässä kohtaa kirjailija ehkä ampuu vähän yli. Ei kai noin paljon kukaan voi lihaa syödä? Veljekset maksavat Viertolalle sonnivelat tukkipuilla ja viljalla, jota he saavat kaskeamalla metsiään. Viljaa jää velan maksun jälkeen reippaasti ylikin. Ylijäämästä tehdään sitten pontikkaa. Aluksi on hauskaa, mutta onnettomasti päättyy veljesten tehdasyritys. 

Periaate veljeksillä on kuitenkin oikea, vaikka toteutus välillä tökkii: ruokaa ei saa tuhlata. Kaikki on käytettävä. Jos jotain jää yli, niin koirat, Killi ja Kiiski, saavat syödä tähteet. Veljekset hankkivat ruokansa kirjan alkupuolella lähinnä metsästä. He metsästävät mielellään ja saavat saaliiksi karhuja sekä vesi- ja metsäkanalintuja. Hirvistä kirjassa ei puhuta. Niitä ei ilmeisesti ollut tuolloin paljon. Myöhemmin veljeksillä on karjaa, ja he harjoittavat peltoviljelyä. Karja käyskentelee kesät enimmäkseen metsälaitumilla. Vähäisiä peltoja ja heinäniittyjä ei ollut vara tuhlata karjanlaitumiksi. Nykyisin lihantuotantoa ei pidetä kovin ympäristöystävällisenä. Veljesten karjatalous metsälaitumineen on nykyisiin tuotantotapoihin verrattuna hyvin ekologista ja luomua. Lisäksi Impivaarassa syödään paljon riistaruokia, varsinkin teeristä ja metsoista valmistettuja.  Riistaa minä pidän  ekologisena lihana.

Asuminen 

Veljesten synnyinkoti on Jukola. Se sijaitsee eteläisessä Hämeessä erään mäen pohjoisella rinteellä Toukolan kylän laitamilla. Sijainti pohjoisrinteellä ei energiataloudellisesti ole paras paikka, koska auringonvalon lämmittävä ja valaiseva vaikutus etelärinteellä olisi suurempi. Jukola on arvattavasti ollut kohtalaisen suuri talonpoikainen rakennus, jossa lämmitykseen on ilmeisesti jo käytetty uloslämpiävää tulisijaa. Polttopuut veljekset saavat omasta metsästä, mikä on ympäristöystävällistä. 

Veljekset pakenevat romaanin alkupuolella kasautuneita vaikeuksiaan tilan ulkopalstalle Impivaaraan. Sinne he rakentavat hirsistä yksinkertaisen asumuksen. Tämä kuvaillaan kirjassa aika tarkasti. Se oli savupirtti, jonka koko oli vajaat 50 neliömetriä. Siinä oli yksi huone, jota lämmittää sisäänlämpiävä kivikiuas. Huoneessa ei ollut lasisia ikkunoita, vaan niiden virkaa toimittivat suljettavat luukut. Huone oli varmaankin nokinen ja hämärä. Valoa veljekset saivat polttamalla päreitä. Erikoista Impivaaran ensimmäisessä pirtissä oli se, että lattia oli ovensuussa maapohjainen, toki muualla huoneessa oli halkaistuista hirsistä rakennettu permanto. Maalattialta varmaan hönki jonkin verran kylmää pirttiin. Toisaalta ratkaisu on kätevä, koska veljesten hevonen, Valko, asui ovensuuhun rakennetussa karsinassa. Erillistä tallia ei täten tarvittu. Luultavasti Valkolla oli mukavaa, kun oli aina seuraa. 

Veljekset nukkuivat lähelle katonrajaa rakennetulla laajalla parvella. Siellä tarkeni hyvin, koska lämpö nousee huoneessa aina ylös, siis oiva ratkaisu energian säästön kannalta. Ruokapöytä sijaitsi luultavasti parven alla. Veljekset olivat keränneet korkean kasan juurakoita talven varalle polttopuiksi. Kaikki puutavara hyödynnettiin tarkasti. Jukolan pojat käyttivät pirttiään myös saunana. Saunapäivinä kiuas lämmitettiin tavallista kuumemmaksi, ja kun lämpö nousi ylös, veljekset käyttivät nukkumaparveaan lauteina. Löylyvesi heitettiin kivikiukaalle kuin ainakin saunassa. Kaiken kaikkiaan veljesten ensimmäinen savupirtti Impivaarassa oli todella energiatehokas monitoimitalo. Energiatehokkuutta lisäsi vielä kimppa-asuminen. Veljekset olivat vielä tässä vaiheessa huolettomia poikamiehiä. Huolettomuus kyllä kostautui jouluna, kun mökki paloi, ja veljekset joutuivat todelliseen hengenvaaraa. 

Kirjan lopussa veljekset, Simeonia lukuun ottamatta, asuvat omissa taloissaan, jotka ovat tietenkin ajan tavan mukaan puusta rakennettuja ja puulla lämpiäviä. 

Kulkuvälineet 

Polttomoottori on ollut reilut sata vuotta kulkuvälineiden yleisin voimanlähde ja samalla paha saastuttaja. Seitsemässä veljeksessä tapahtumat sijoittunevat 1830- tai 1840 -luvulle, jolloin polttomoottoria ei vielä ollut keksitty. Höyryjuna oli sentään jo keksitty, mutta se ei vielä liikennöinyt Toukolan ja Impivaaran maisemissa eikä muuallakaan Suomessa. Seitsemässä veljeksessä liikutaan vielä jalkaisin ja talvella hiihdetään. Luulen, että veljeksistä ainakin Lauri osasi veistää hyvät sukset. Hänet mainitaan romaanissa taitavaksi puisten tarvekalujen nikkaroijaksi. Hevonen oli tietenkin tuolloin tärkeässä roolissa, varsinkin kun tavaraa kuljetettiin. Liikkuminen ei siis aiheuttanut minkäänlaisia ympäristöhaittoja. Seitsemässä veljeksessä ei vesikulkuneuvoista juuri ole mainintaa. Se johtuu varmaankin siitä, että romaanin tapahtumapaikoilla ei ole merkittäviä vesistöjä. Veljesten vanha eno oli ollut merimies, ja hän kertoi pojille tarinoita merten takaisista maista. Eno oli luonnollisesta seilannut ympäristöystävällisillä purjealuksilla. 

Yhteenveto 

Kaikki viittaa siihen, että Jukolan veljesten jättämä hiilijalanjälki oli vain murto-osan kokoinen meidän nykyihmisten hiilijalanjälkiin verrattuna. Tietenkin ajat olivat toiset. On helppo sanoa, että veljesten ekologisuus oli pakon sanelemaa. Niinhän se varmaan olikin. Pakko ei kuitenkaan voi olla selitys meidän luonnonvaroja tuhlaavalle elämäntavallemme. 

Urpo Hekkala

Muuttuva maisema -Iiläistä kultturiperintöä tutkimassa

Kansainvälisyys ja matkailu -kurssin oppilaat perehtyivät kulttuurimaiseman merkitykseen paikallisessa kulttuuriperinteessä OuLUMA- keskuksen opettajaopiskelijoiden Ville Savilammen ja Mikko Kivelän sekä kurssin opettajan Henna Anuntin ohjauksessa.  

Matkailun näkökulmasta maisemakokemuksilla ja – mielikuvilla on tärkeä merkitys kohteiden ainulaatuisuuden korostamisessa ja matkailun vetovoimatekijänä. 

Toukokuun aurinkoisena kevätaamuna lähdimme Iin kotiseutuarkistosta saatujen kuvien ja kameroiden kanssa ulos luokasta tutkimaan lähiympäristössä tapahtuneita kulttuurimaiseman muutoksia. 

Iin sillat

 

Kuva 1. Iin sillat kuvattuna ennen pyörätien rakentamista. Kuva: Iin kotiseutuarkisto (Väinö Halttu)

 

Illinsaaren kulkuyhteydet ovat parantuneet. Pyörätiesilta on rakennettu helpottamaan jalankulijoiden liikumista.

Kuva 2. Iin sillat Konintien puolelta kuvattuna. Kuva: Iida V.

Iin taajamakeskus

Liikenneympyrä Iin keskustassa herättää ohikulkijoiden mielenkiintoa ja kysymyksiä. Liikenneympyrän Ulappa-taideteoksen ovat tehneet Sanna Koivisto, Helena Kaikkonen ja Antti Ylönen. Ulappa kuvastaa merta ja kivistä rannikkoa ja se valmistui keväällä 2007.

Kuva 3. Iin taajamakeskus 1950-luvulla. Kuva: Iin kotiseutuarkisto (Väinö Halttu)

 Kuva 4. Ulappa –teos Iin taajamakeskuksen liikenneympyrässä. Kuva: Nea H.

Muutoksia vuosien varrella on tapahtunut monenlaisia. Liikenneympyrä ja suojatiet rakennettu, joten turvallisuus on lisääntynyt. Union bensa-aseman paikalla on nykyisin K-Market ja rakennuksia tullut lisää. Muutokset ovat tapahtuneet väestön lisääntymisen myötä.

Iin Wanha Hamina 

Kuva 5. Iin Wanha Hamina vuonna 1930. Kuva: Iin Kotiseutuarkisto

Iin Wanha Hamina on ollut jo 1300-luvulla satama ja markkina-alue. Haminasta tuli 1500-luvulla Kustaa Vaasan määräyksestä Kemin, Tornion ja Oulun rinnalle virallinen kauppapaikka. Nykyään Wanha Hamina on asuinalue.

 

Kuva 6. Iin Wanha Hamina toukokuussa 2016.Kuva: Hilla T.

Tämä talo kulmaovineen on säilynyt paikallaan, mutta joitakin muita rakennuksia on purettu.

Kuva 7. Juhlat nykyisen Iin kotiseutumuseon ympäristössä 1919.Kuva: Iin Kotiseutuarkisto (Erkki Sassi)

 

Kuva 8. Huilinki Iin Wanhassa Haminassa toukokuussa 2016.Kuva: Nina T.

Nykyään Haminassa tie on päällystetty ja talot ovat muuttuneet. Alueella ei taideta enää järjestää niin paljon tapahtumia kuin ennen ja paikalla on vähemmän porukkaa. Rakennus on nykyisin kotiseutumuseo.

Iin kunnanvirasto ja lähiympäristö

Kuva 9. Iin kirkonkylä postikorttikuvassa. Kuva: Iin kotiseutuarkisto

Kaleva 26.2.1922: 

Valtava tulipalo Iissä, mm. kunnantalo arkistoineen, apteekki, lääkärinasunto ja kolme muuta taloa paloivat

Kunnantalolta, joka käsitti kaikkiaan 13 huonetta, saatiin pelastetuksi ainoastaan lääkärin irtaimisto. Tulen uhriksi jäi näin koko kunna irtaimisto, kirjasto ja kassakaappi rahoineen. Talosta jäi palamatta ainoastaan yksi makasiinirakennus.

(Lähde: Uutisia Iistä ja Yli-Iistä vuosilta 1900-1924. Iin Kotiseutuyhdistys r.y. Toimittanut Väinö Tolonen)

Kuva 10. Iin kunnanvirastotalo Nätteporin kirkolta päin kuvattuna. Kuva: Matias S.

Kuva 11. Iin kunnanvirasto. Kuva: Iin kotiseutuarkisto (Väinö Halttu)
              

Kuva 12. Iin kunnan virastotaloa on laajennettu ja autoja näkyy pihalla enemmän kuin ennen.

            Kuva: Matias S.

Kunnanviraston ohi menevä tie on päällystetty asfaltilla ja lisäksi on tullut pyörätiet, suojatie ja liikennemerkkejä. 

Maisema-projektia oli kiva tehdä ja opimme uusia asioita Iin historiasta!



Teksti: Kansainvälisyys ja matkailu – kurssin oppilaat: 
Lotta K, Senni N, Matias S, Aino T, Tatu K, Annika T, Oskari Y, Kiia-Maija P, Nina T, Iida V, Nea H ja Hilla T 
Kuvat: Kansainvälisyys ja matkailu -kurssin oppilaat
              Iin kotiseutuarkisto