Liikuntapäivänä kokeiltiin monenlaisia lajeja

Tiistaina 11.9. vietimme Valtarin koulussa liikuntapäivää. Oppilaat olivat valinneet itselleen mieleisiä liikuntarasteja aamupäivän ajaksi. Osa lähti pyöräretkelle, osa marjastamaan. Monet kävivät pelaamassa frisbeegolfia tai onkimassa. Koululla oli mahdollisuus osallistua myös joogaan ja rentoutukseen tai vaikkapa street dance -tunnille tanssinopettaja Teemu Tuohimaan johdolla.

Iltapäivällä pelattiin jalkapalloa. Päivä huipentui lukion ja Valtarin koulun henkilökunna väliseen peliin. Tällä kertaa opettajat voittivat.

Valinnaisen kuvataiteen ryhmäläiset tallensivat iltapäivän tunnelmia valokuvaamalla. Kuvat Pihla Lohi ja Julie Hiltula.

Kentän laidalla pääsi kokeilemaan myös, kuinka pitkälle saapas lentää.

Valtariareenan avajaiset

Valtariareenen avajaisia vietettiin 5.9.2018 .

Ensimmäisenä soi kuninkaallinen torvisoitto, jonka saattelemana rehtori tuli paikalle toivottamaan tervetulleeksi opetuspäällikkö Tuomo Lukkarin, joka piti avajaispuheen.   

Tuomo kertoi puheessaan, että Valtariareenasta pitää pitää hyvää huolta ja että monilla paikkakunnilla ei ole varaa tällaisiin hienouksiin.  Sen jälkeen kun Tuomo oli pitänyt puheensa, niin rehtori pyysi oppilaskunnanpuheenjohtajaa Tuukkaa leikkaamaan avajaisnauhan ja näin Valtariareena oli avattu.  

Areenan avaamisen jälkeen aloitettiin sählypelit. Ensin oli valtarilaiset vs lukiolaiset. Pelin voitti lukiolaiset. Sitten lukiolaiset pelasivat opettajia vastaan ja tämänkin pelin voitti - yllätys yllätys - lukiolaiset.

Neea ja Arttu

Tuomo Lukkari puhui vastuusta Valtariareenan avajaisissa.

Teatterivierailu meidän koulullamme

 29.8.2018 meidän koulullamme vieraili Kajaanin kaupunginteatteri. Tänään koulun jälkeen -näytelmässä esiintyivät Janne Kinnunen ja Matias Nieminen. He esityksensä kertoi koulukiusaamisesta ja sen vastustamisesta.  Laulamalla ja puhumalla he kertoivat, miten heitä on kiusattu ala-asteella. Matias Nieminen soitti pianoa ja Janne Kinnunen vuorostaan puhui ja lauloi, yhden laulun muun muassa 13-vuotiaan tytön somekommenteista.  

Näyttelijät ovat kierelleet pitkin Suomea ja myös muissa Pohjoismaissa esittämässä teatteria. Tänään koulun jälkeen -esitystä on suositeltu yli 12-vuotiaille.  

Oppilaat näytti tykkäävän esityksestä, oli naurua ja hiljaisuutta. 

Meidän arvio esityksestä oli: 3,5/5 :) 

Meidän mielestä esitys kertoi todella paljon ala-asteen koulukiusaamisesta, mikä herätti tunteita. 

Elena ja Mimma

Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijät Matias Nieminen (vas.) ja Janne Kinnunen esiintyivät Valtarin koululla.

Valtarin koululla teemapäivän aiheena somekäyttäytyminen

Valtarin koululla Iissä järjestettiin 20.2. koko päivän kestänyt somekäyttäytymisen teemapäivä. Ensimmäisellä tunnilla oli Kiva-tunti, toisella tunnilla mietittiin hyvän somekäyttäytymisen perusteita ja kiusaamistilanteita. Kolmannella tunnilla salissa pidettiin someen liittyvä koko koulun paneelikeskustelu. Päivän päätteeksi Valtarin koululla järjestettiin koko kunnan yhteinen vanhempainilta, jonka aiheena oli nuoret ja some.

Vilkas paneelikeskustelu someen liittyvistä ongelmista

Paneelikeskusteluun osallistuivat koulupoliisi Jarkko Kähkönen, nuorisotyöntekijät Katri Sillanpää ja Marjo Nikka, vanhempainyhdistyksen jäsen Raino Ojala sekä oppilaiden edustajina Miikka Kelahaara, Iina Loukusa ja Jessi Nurmela. Keskustelun juonsi Valtarin koulun erityisopettaja Eija Tikkanen. Panelistit keskustelivat, miten somessa pitäisi käyttäytyä. 

Panelistit keskustelivat lisäksi myös alastonkuvista, lapsipornosta ja hyväksikäytöstä. Näistä asioista heillä riittikin keskustelua pitkäksi aikaa. Koulupoliisi kertoi, että yleisimmät somessa tapahtuvat rikokset ovat kunnianloukkaus, laiton uhkaus, identiteettivarkaus, vainoaminen, kiristys ja hyväksikäyttö. Joku voi aiheuttaa tai joutua rikoksen kohteeksi jopa tietämättä sitä itse. Somessa häiriköinti ja ahdistelu voivat jatkua ympäri vuorokauden.

 Kiusaaminen netissä on helppoa, koska siellä voidaan toimia nimettömänä. Somekiusaaminen voi olla haukkumista, ryhmistä pois jättämistä tai rumaa kielenkäyttöä. Kiusaaminen voi alkaa kostonhalusta, mielijohteesta, vitsin väärinymmärryksestä tai siitä, jos itsellä on huono päivä. Kiusaaminen saattaa olla kahden ihmisen välinen asia, jota muut eivät välttämättä huomaa. Kaikki somekiusaaminen on liikaa!

 Lopuksi todettiin, ettei kannata ladata nettiin mitään, mitä voidaan käyttää itseä vastaan.

Panelistit luettelivat ohjeita, miten somessa pitäisi käyttäytyä:

• Toimi itseäsi ja muita kunnioittaen!

• Älä levitä turhia tai negatiivisia asioita muista!

• Älä käyttäydy niin, miten et halua, että itseäsi kohtaan käyttäydytään!

• Kehu kaveria sen sijaan, että haukut!

• Joskus on hyvä sanoa oma mielipide, mutta aina ei kannata!

• Ole fiksu ja mukava somessa!

Huono somekäyttäytyminen aiheuttaa huolta

Haastattelimme paneelikeskustelun jälkeen erityisopettajaamme Eija Tikkasta. Tikkanen kertoi, että haluttiin järjestää paneelikeskustelu someen liittyen, jotta saataisiin parannusta somekäyttäytymiseen. Hän jatkoi, että jokaisen vanhemman velvollisuuksiin kuulu keskustella siitä, mitä somessa tehdään ja minkälainen on oman lapsen käytösmalli. Tosin siihen, lukeeko oman lapsensa viestejä, hän kehottaa suhtautumaan varauksella, koska nuoretkin ovat ihmisiä ja heilläkin on oma yksityisyytensä. Aikuisetkin käyttäytyvät huonosti esimerkiksi WhatsApp-ryhmissä ja Facebookissa. Lehtien keskustelupalstoilla on myös huonoa käytöstä ja rumaa kielenkäyttö, Tikkanen sanoi. Koulu puuttuu mahdollisuuksien mukaan somekiusaamiseen, mikäli se näkyy koulun arjessa ja vaikuttaa oppilaan koulunkäyntiin.

Älypuhelimista on monenlaista iloa ja hyötyä. Somessakin on muistettava kunnioittaa toisia.

 Jutun kirjoittivat Pihla Haanela, Ada Korkala, Roosa Mustonen ja Iitu Pyrhönen 8E.

Ahaa Teatterin vierailu Valtarin koululla 15.11.2017

Ahaa Teatteri on tamperelainen lasten- ja nuortennäytelmiin erikoistunut kiertävä ammattiteatteri, joka on perustettu vuonna 1970. Näytelmässä, joka on nimeltään Katsuro, esiintyi neljä näyttelijää: Jenni Helenius, Jussi Jätinvuori, Henrik Hammarberg ja Satu Lemola. Heillä oli esityksessä monta roolia. Esitystekniikasta vastasi Janne Liukku ja näytelmän on ohjannut Ville Kurki.

Katsuro-näytelmä pohjautuu Aleksis Kiven Kullervo-näytelmään, jonka tapahtumat ovat nyt sijoitettuna Japaniin. Aleksis Kivi sai näytelmäänsä idean Kalevalan Kullervosta. Kullervo-näytelmä sai nyt uuden ilmeen.

Haastattelimme näyttelijöitä esityksen jälkeen…

Ensimmäisenä kysyimme, mistä idea suomalaisen tarinan yhdistäminen Japaniin lähti.

He kertoivat, että idea tuli heidän ohjaajaltaan, sillä hän on kiinnostunut Japani-maailmasta ja on harrastanut aikidoa 12 vuotta, niin siksi hän halusi yhdistää Aleksis Kiven tekstiä ja Japani-maailmaa.

Kauanko teatteriesityksen tekemiseen ja harjoitteluun menee, oli seuraava kysymyksemme.

Näyttelijät vastasivat, että heillä menee noin kuukauden verran aikaa näytelmän tekemiseen ja harjoitteluun, mutta sitä ennen on paljon kokouksia, vaatteiden sovitusta, biisien harjoittelua ja lavasteiden tekoa. Käsikirjoituskin on toivottavasti valmis tässä vaiheessa, että näyttelijät voivat harjoitella ja ohjaaja ohjata esityksen kasaan.

Seuraavaksi kysyimme, millaista on kiertää ympäri Suomea teatterin kanssa.

- Onhan se mielenkiintoista. On siistiä nähdä erilaisia paikkoja ja on mahtavaa tuoda teatteria sellaisille paikkakunnille, missä ei ole omaa teatteria eikä välttämättä mahdollisuutta sitä kokea. Ja onhan se myös rankkaa, kertoi Satu.

 Minkälainen aikataulu heillä on esitysten suhteen viikon aikana, eli montako esitystä heillä on viikossa, kysyimme iloisilta näyttelijöiltä.

- Vaihtelee paljon. Jos olemme kiertueella, esimerkiksi tällä viikolla, meillä on viisi esitystä kolmella eri paikkakunnalla. Ja ensi viikolla on neljä esitystä kahdella eri paikkakunnalla. Täällä Pohjois-Suomessa on niin pitkät välimatkat, että yksi päivä menee ajaessa, joten myös se täytyy ottaa huomioon aikataulussa, Jenni ja Jussi kertoivat.

Sen jälkeen kysyimme, vaikuttaako kiertely suuresti heidän arkielämäänsä ja pystyvätkö he näkemään paljon heidän perheitään kiertueen aikana.

- Vaikuttaa kyllä. Olemme melkein kaksi viikkoa poissa kotoa. Osalla on perhettä, tyttö- tai poikaystäviä, joten onhan se pitkä aika olla poissa. Mutta olemme toistemme perhettä täällä matkoilla, näyttelijät kertoivat hymyillen.

 Kun olette kiertueella, oletteko koko ajan kollegoiden kanssa vai jääkö teille aikaa katsella paikkakuntaa, jossa olette, kysyimme kiinnostuneina.

- Niin no aika paljon olemme keskenämme, Jussi sanoi naurahtaen.

Henrik totesi, että hän oli nähnyt eilen Oulussa serkkuaan ja hänen perhettään. - Käymme syömässä tai näemme pikaisesti tuttuja, jos he ovat sillä paikkakunnalla.

- Toki jos on aikaa, niin on mielenkiintoista nähdä paikkakuntaa, että siitä jäisi jonkunlainen muistijälki ja kokemus, Satu kertoi.

Miksi olette valinneet juuri näyttelijänuran, kysyimme lopuksi.

- Ei tarvinnut lukea pääsykokeisiin, Henrik kertoi naurahtaen.

- On kiva tuottaa elämyksiä ja ajatuksia katsojille. Haluan itse tehdä sellaisia esityksiä, mitkä herättävät ajatuksia, tai tuottaa suuria elämyksiä. Esimerkiksi Ahaa teatterissa, kun on sellaisia lapsia, joille Ahaa teatterin esitys voi olla ainoa esitys, minkä he näkevät koko elämänsä aikana, jos he asuvat pienellä paikkakunnalla. He saavat kokemuksen, jonka muistavat koko loppuelämänsä ajan, Jenni kertoi.

- Itselle näytteleminen on vähän niin kuin leikkiä, on ihanaa, kun saa leikkiä työkseen, pukea tällaisia hassuja vaatteita ja peruukkeja, möyriä maassa ja tehdä kaikkea laidasta laitaan Satu ja Jenni naureskelivat yhteen ääneen.

Esitys oli mielestämme kiinnostava ja hyvin sovitettu. Näyttelijät olivat taitavia, energisiä ja mukavia.

Haastattelun tekivät Iitu, Roosa ja Ada

Kuvassa vasemmalta Henrik Hammarberg, Satu Lemola, Jenni Helenius, Jussi Jätinvuori ja Janne Liukku.

Virtauksen äärellä

Virtauksen äärellä

Kun olin työpajani oppilaiden ikäinen en nauttinut vesivärimaalauksesta. Päin vastoin olin alkanut nauttimaan maalaamisesta vasta kun pääsin hailakoista vesiväreistä eroon öljyvärien myötä. Kuivuttuaan mitättömän väriset vesivärit nyppyiseksi hinkatulla huonolla paperilla, suttuiset siveltimenjäljet… Nykyään melkein mikään ei ole mielestäni yhtä lumoavaa kuin värin arvaamaton leviäminen veden mukana. Tämän täyskäännöksen myötä opetan mielelläni vesiväri- eli akvarellimaalausta tavoitteenani tuoda esiin tekniikan iloja, ominaispiirteitä ja kauneutta. Siinä missä omat koulumuistoni vesivärin kanssa olivat pilalla, kun lähestyin vesiväriä tarkat tavoitteet ja maalausjäljen kontrollointi mielessäni, haluaisin itse korostaa vesivärin yllätyksellistä kauneutta, joka tulee esiin vain kun sitä ei yritä liikaa hallita.

Vesiväriin sopivana teemanamme oli Iijoki – virtaava vesi niin ikään. Tavoitteenamme oli luoda Valtarin koululle pysyvä julkinen taideteos, johon jokainen työpajaan osallistuva toisi mukaan oman osuutensa. Minulta pyydettiin Iijokeen liittyvää työpajaa, sillä vietin viime kesän sen parissa poikkitaiteellisessa I love Iijoki -projektissa. Olen soutanut Iijoen alas merelle niiltä osin kuin se oli mahdollista ja nähnyt sen vaihtuvan luonteen. Iissä tavoitteenamme oli tavoittaa jotakin juuri Iin Iijoen luonteesta ja miten se voi näyttäytyä jokivarren asukkaille eli Valtarin koulun oppilaille.

Aloitimme havainnosta ja lokakuun koleudesta piittaamatta katselimme puolisen tuntia jokea. Vesivärit olivat mukana, jotta pajalaiset saattoivat tallentaa joen senhetkisiä värejä ja muotoja. Vaikka tavoitteenamme ei ollut realistinen joen kuvaaminen, aito havainto tuottaa usein mielenkiintoisempia tuloksia kuin pelkkä mielikuva. Mielikuvituksen käyttö sallittiin ja toivotettiin tervetulleeksi, mutta havainto toi esimerkiksi joen aaltojen muotoihin mielenkiintoisia variaatioita ja värimaailmamme oli lopulta kaukana kliseisestä veden sinestä. Vesi ei ole sinistä vaan heijastaa ympäristönsä ja tulkitsijoidensa värejä.

Koululle palattuamme esittelin omassa työskentelyssäni käyttökelpoisimmat lempitekniikkani, joita toivoin oppilaiden kokeilevan mahdollisten muiden kokeilujen lisäksi. Jokaiselle oppilaalle oli varattu hyvälaatuinen iso puuvillapaperi. Hyvä paperi on märkätekniikoissa merkittävä, sillä se kestää muokkaamista, pesemistä ja vedellä lotraamista sekä toistaa värit kauniisti. Jokaisen tehtävänä oli lopulta valita maalauksistaan kaksi aaltoa, jotka tulisivat osaksi yhteistä teosta.

Moni vaikutti pääsevän käsiksi värin valuttelun lumovoimaan. Ainakin itse olin syvästi vaikuttunut kauniista ja monipuolisista kokeiluista sekä rohkeista värivalinnoista. Lopputulokset puhuvat puolestaan, vaikka akvarellin luonteeseen kuuluukin värien haalistuminen ja tasoittuminen kuivumisen myötä. En olisi uskonutkaan miten erilaisia vivahteita maalaamistekniikasta voi saada irti. Näin paljon myös sellaista jälkeä mitä en itse olisi osannut tehdä eikä kyse aina olekaan vesivärin kanssa osaamisesta vaan rohkeudesta kokeilla ja antaa veden virran viedä ja tehdä temppunsa.

Otin omaksi tehtäväkseni teoksen koostamisen, koska arvasin sen olevan aikaavievä prosessi, joka olisi hankala toteuttaa ryhmätyönä. Palasten sommittelu joeksi oli jännittävä palapeli ilman minkäänlaisia kokoamisohjeita. Kiinnittelin sinitarralla palasia seinälle ja alun hikikarpaloitten jälkeen palaset löysivät hiljalleen paikkansa. Olin pohtinut joudunko hieman leikkelemään palasia, jotta ne asettuisivat virtaan, mutta koska mielenkiintoisia muodostelmia syntyi ilmankin leikkelyä, päätin välttää sitä mahdollisimman paljon. Suurin osa palasista pääsi siis mukaan sellaisenaan, muutamassa kohdassa trimmasin hieman. Valitettavasti ihan kaikki palaset eivät mahtuneet mukaan, sillä sommiteltava seinäpinta-ala ei ollut kovin suuri.

Aaltoihin sai myös kirjoittaa pinnan alle viestejä sanoin ja kuvin. Kun lakkasin palasia Valtarin koulun aulan seinään huomasin näiden viestien kutkuttavan pieniä katselijoita, jotka olivat tarkkasilmäisiä huomaamaan yksityiskohdat. Merenneidon pyrstö katoaa pinnan alle, mutta löytyy kuulema toisesta palasesta. Aikuisemmat ihastelijat kehuivat raikasta kokonaisuutta ja heleää värimaailmaa. Monipuolinen teos virtaa läheltä ja kaukaa tarkasteltuna sekä sopii mainiosti jo aulatilassa ennestään olevaan Helena Kaikkosen teokseen.

”Rikas rakas joki” lukee pieni viesti yhdessä palasista. Se on hyvä tiivistys Iijoen merkityksestä sen ympäristölle.

Anni Arffman, kuvataiteilija

Teoksen ovat toteuttaneet Valtarin koulun 9.luokkalaisten kuvataideryhmät yhteistyössä kuvataiteilija Anni Arffmanin kanssa. Lokakuun lopussa toteutettu työpaja kuuluu Luovasti läpi lukkarin -toimintaan, joka mahdollistaa taiteilijayhteistyön Iin alueen kouluissa.

Kahdeksasluokkalaisten näkemys Suomen satavuotiaasta historiasta, nykyajasta ja tulevaisuus saa näkyä.

 

Puhelin pyörii nuoren elämän keskiössä, mutta yllättävämmällä tavalla kuin olisin voinut arvata.

Ensi tapaamiseemme saavuin avoimena kirjana. On tylsää ja irrallista teettää koululaisilla valmista ideaa, joten päälleliimaamisen sijaan halusin kaivaa oppilaiden näkemyksiä Suomen historiasta, nykyajasta, tulevaisuuden kuvasta ja paikasta maailmassa. Teetätin nopeita luonnoksia n. 20 kysymyksen avulla muutaman oppitunnin verran. Kysymyksiä varten oli varattu jokaiselle paksu pinkka paperia ja paksu musta tussi. Vastaus sai olla sana, kuva, symboli, jokin mikä tuli ensimmäisenä mieleen. Kysymysten joukossa oli esimerkiksi seuraavanlaisia: Millainen oli Suomi 100 vuotta sitten? Millainen Suomi on nyt? Millainen Suomi on 100 vuoden päästä? Millaisessa tulevaisuudessa haluaisit elää? Mikä historiassamme on hienoa? Minkälaisena Suomi nähdään maailmalla?

Palaankin alussa vihjaamaani yllättävään huomioon. Kysyttäessä mikä ennen oli paremmin, moni vastasi: silloin ei ollut puhelimia. Kysyttäessä minkälaisessa tulevaisuudessa haluaisit elää, näin jälleen paperilla unelman puhelittomasta arjesta. Suomen nykyaikakin näyttäytyi selfieiden ja somepaineiden ympärillä.

Sota, pommit, veden loppuminen, toisten ihmisten pelkääminen bussissa, saasteet, kerrostalojen ja ihmisten määrä sekä lämpötilan nousu askarruttivat. Pelko, turha odotus ja epävarmuus näyttäytyivät synkimmissä näkemyksissä. 

Kahdeksasluokkalainen kuitenkin saa myös vielä elää kahdehdittavassa maailmassa, jossa voi ajatella, että 100 vuotta sitten oli mammutteja ja kuinka tulevaisuudessa tulee olemaan yksisarvisia ja kavereina alieneita. Ajetaan saasteettomassa ilmassa lentävillä autoilla ja kuljetaan avaruudessa ystäviemme luona. Huonoon ryhtiin ja kuivaan ihoon auttaa AlienRasva L´oreal Paris, just for you. Ihminen on siirtynyt seuraavalle tasolle ja voi kommunikoida kuolleiden kanssa. 

Tarve puhtaaseen luontoon, kunnioitus kulttuuria ja ympäristöä kohtaan näkyivät myös vastauksissa. Suomalainen metsä, oman kodin ja perheen arvostus sekä hyvä työ oli tulevaisuuden toiveissa.  Kehittynyt lääketiede, koulujärjestelmämme ja tasa-arvo saivat kiitosta. Myös ilo, rikkaus ja rauha valaisivat. Kysyttäessä mitä meillä on, jotain, mitä missään muualla ei ole, sain usean inspiroivan ja ylpeyttä herättävän vastauksen: MINÄ!

Valtarin koulun itsenäisyysjuhlan näyttämön taakse rakentuu suuri Suomen lippu. Lipun taustalla oleva valkoinen kangas peräänkuuluttaa läpinäkyvyyttä ja rauhaa. Lippu on jaettu sataan osaan, yksi kuva jokaista itsenäistä vuottamme kohti. Värien kirjo kertoo värikkäästä menneisyydestämme ja erilaisuuden kunnioittamisesta, mikä myös oli nuorille kovin tärkeää. Elämme kansainvälistä aikakautta, jolloin suomalaisuuskaan ei aina ole pelkästään sinivalkoista. Sitä ei ole kahdeksasluokkalaisten toteuttama itsenäisyyden taideteoskaan. Siinä näkyy historia, mutta sitäkin tärkeämpänä tämä aika ja tulevaisuuden tekijöidemme kuvakieli.  

Tiina Vehkaperä, kuvataiteilija, kuvanveistäjä