Virtauksen äärellä

Virtauksen äärellä

Kun olin työpajani oppilaiden ikäinen en nauttinut vesivärimaalauksesta. Päin vastoin olin alkanut nauttimaan maalaamisesta vasta kun pääsin hailakoista vesiväreistä eroon öljyvärien myötä. Kuivuttuaan mitättömän väriset vesivärit nyppyiseksi hinkatulla huonolla paperilla, suttuiset siveltimenjäljet… Nykyään melkein mikään ei ole mielestäni yhtä lumoavaa kuin värin arvaamaton leviäminen veden mukana. Tämän täyskäännöksen myötä opetan mielelläni vesiväri- eli akvarellimaalausta tavoitteenani tuoda esiin tekniikan iloja, ominaispiirteitä ja kauneutta. Siinä missä omat koulumuistoni vesivärin kanssa olivat pilalla, kun lähestyin vesiväriä tarkat tavoitteet ja maalausjäljen kontrollointi mielessäni, haluaisin itse korostaa vesivärin yllätyksellistä kauneutta, joka tulee esiin vain kun sitä ei yritä liikaa hallita.

Vesiväriin sopivana teemanamme oli Iijoki – virtaava vesi niin ikään. Tavoitteenamme oli luoda Valtarin koululle pysyvä julkinen taideteos, johon jokainen työpajaan osallistuva toisi mukaan oman osuutensa. Minulta pyydettiin Iijokeen liittyvää työpajaa, sillä vietin viime kesän sen parissa poikkitaiteellisessa I love Iijoki -projektissa. Olen soutanut Iijoen alas merelle niiltä osin kuin se oli mahdollista ja nähnyt sen vaihtuvan luonteen. Iissä tavoitteenamme oli tavoittaa jotakin juuri Iin Iijoen luonteesta ja miten se voi näyttäytyä jokivarren asukkaille eli Valtarin koulun oppilaille.

Aloitimme havainnosta ja lokakuun koleudesta piittaamatta katselimme puolisen tuntia jokea. Vesivärit olivat mukana, jotta pajalaiset saattoivat tallentaa joen senhetkisiä värejä ja muotoja. Vaikka tavoitteenamme ei ollut realistinen joen kuvaaminen, aito havainto tuottaa usein mielenkiintoisempia tuloksia kuin pelkkä mielikuva. Mielikuvituksen käyttö sallittiin ja toivotettiin tervetulleeksi, mutta havainto toi esimerkiksi joen aaltojen muotoihin mielenkiintoisia variaatioita ja värimaailmamme oli lopulta kaukana kliseisestä veden sinestä. Vesi ei ole sinistä vaan heijastaa ympäristönsä ja tulkitsijoidensa värejä.

Koululle palattuamme esittelin omassa työskentelyssäni käyttökelpoisimmat lempitekniikkani, joita toivoin oppilaiden kokeilevan mahdollisten muiden kokeilujen lisäksi. Jokaiselle oppilaalle oli varattu hyvälaatuinen iso puuvillapaperi. Hyvä paperi on märkätekniikoissa merkittävä, sillä se kestää muokkaamista, pesemistä ja vedellä lotraamista sekä toistaa värit kauniisti. Jokaisen tehtävänä oli lopulta valita maalauksistaan kaksi aaltoa, jotka tulisivat osaksi yhteistä teosta.

Moni vaikutti pääsevän käsiksi värin valuttelun lumovoimaan. Ainakin itse olin syvästi vaikuttunut kauniista ja monipuolisista kokeiluista sekä rohkeista värivalinnoista. Lopputulokset puhuvat puolestaan, vaikka akvarellin luonteeseen kuuluukin värien haalistuminen ja tasoittuminen kuivumisen myötä. En olisi uskonutkaan miten erilaisia vivahteita maalaamistekniikasta voi saada irti. Näin paljon myös sellaista jälkeä mitä en itse olisi osannut tehdä eikä kyse aina olekaan vesivärin kanssa osaamisesta vaan rohkeudesta kokeilla ja antaa veden virran viedä ja tehdä temppunsa.

Otin omaksi tehtäväkseni teoksen koostamisen, koska arvasin sen olevan aikaavievä prosessi, joka olisi hankala toteuttaa ryhmätyönä. Palasten sommittelu joeksi oli jännittävä palapeli ilman minkäänlaisia kokoamisohjeita. Kiinnittelin sinitarralla palasia seinälle ja alun hikikarpaloitten jälkeen palaset löysivät hiljalleen paikkansa. Olin pohtinut joudunko hieman leikkelemään palasia, jotta ne asettuisivat virtaan, mutta koska mielenkiintoisia muodostelmia syntyi ilmankin leikkelyä, päätin välttää sitä mahdollisimman paljon. Suurin osa palasista pääsi siis mukaan sellaisenaan, muutamassa kohdassa trimmasin hieman. Valitettavasti ihan kaikki palaset eivät mahtuneet mukaan, sillä sommiteltava seinäpinta-ala ei ollut kovin suuri.

Aaltoihin sai myös kirjoittaa pinnan alle viestejä sanoin ja kuvin. Kun lakkasin palasia Valtarin koulun aulan seinään huomasin näiden viestien kutkuttavan pieniä katselijoita, jotka olivat tarkkasilmäisiä huomaamaan yksityiskohdat. Merenneidon pyrstö katoaa pinnan alle, mutta löytyy kuulema toisesta palasesta. Aikuisemmat ihastelijat kehuivat raikasta kokonaisuutta ja heleää värimaailmaa. Monipuolinen teos virtaa läheltä ja kaukaa tarkasteltuna sekä sopii mainiosti jo aulatilassa ennestään olevaan Helena Kaikkosen teokseen.

”Rikas rakas joki” lukee pieni viesti yhdessä palasista. Se on hyvä tiivistys Iijoen merkityksestä sen ympäristölle.

Anni Arffman, kuvataiteilija

Teoksen ovat toteuttaneet Valtarin koulun 9.luokkalaisten kuvataideryhmät yhteistyössä kuvataiteilija Anni Arffmanin kanssa. Lokakuun lopussa toteutettu työpaja kuuluu Luovasti läpi lukkarin -toimintaan, joka mahdollistaa taiteilijayhteistyön Iin alueen kouluissa.