keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Ahaa Teatterin vierailu Valtarin koululla 15.11.2017


Ahaa Teatteri on tamperelainen lasten- ja nuortennäytelmiin erikoistunut kiertävä ammattiteatteri, joka on perustettu vuonna 1970. Näytelmässä, joka on nimeltään Katsuro, esiintyi neljä näyttelijää: Jenni Helenius, Jussi Jätinvuori, Henrik Hammarberg ja Satu Lemola. Heillä oli esityksessä monta roolia. Esitystekniikasta vastasi Janne Liukku ja näytelmän on ohjannut Ville Kurki.
Katsuro-näytelmä pohjautuu Aleksis Kiven Kullervo-näytelmään, jonka tapahtumat ovat nyt sijoitettuna Japaniin. Aleksis Kivi sai näytelmäänsä idean Kalevalan Kullervosta. Kullervo-näytelmä sai nyt uuden ilmeen.

Haastattelimme näyttelijöitä esityksen jälkeen…
Ensimmäisenä kysyimme, mistä idea suomalaisen tarinan yhdistäminen Japaniin lähti.
He kertoivat, että idea tuli heidän ohjaajaltaan, sillä hän on kiinnostunut Japani-maailmasta ja on harrastanut aikidoa 12 vuotta, niin siksi hän halusi yhdistää Aleksis Kiven tekstiä ja Japani-maailmaa.
Kauanko teatteriesityksen tekemiseen ja harjoitteluun menee, oli seuraava kysymyksemme.
Näyttelijät vastasivat, että heillä menee noin kuukauden verran aikaa näytelmän tekemiseen ja harjoitteluun, mutta sitä ennen on paljon kokouksia, vaatteiden sovitusta, biisien harjoittelua ja lavasteiden tekoa. Käsikirjoituskin on toivottavasti valmis tässä vaiheessa, että näyttelijät voivat harjoitella ja ohjaaja ohjata esityksen kasaan.
Seuraavaksi kysyimme, millaista on kiertää ympäri Suomea teatterin kanssa.
- Onhan se mielenkiintoista. On siistiä nähdä erilaisia paikkoja ja on mahtavaa tuoda teatteria sellaisille paikkakunnille, missä ei ole omaa teatteria eikä välttämättä mahdollisuutta sitä kokea. Ja onhan se myös rankkaa, kertoi Satu.
 Minkälainen aikataulu heillä on esitysten suhteen viikon aikana, eli montako esitystä heillä on viikossa, kysyimme iloisilta näyttelijöiltä.
- Vaihtelee paljon. Jos olemme kiertueella, esimerkiksi tällä viikolla, meillä on viisi esitystä kolmella eri paikkakunnalla. Ja ensi viikolla on neljä esitystä kahdella eri paikkakunnalla. Täällä Pohjois-Suomessa on niin pitkät välimatkat, että yksi päivä menee ajaessa, joten myös se täytyy ottaa huomioon aikataulussa, Jenni ja Jussi kertoivat.
Sen jälkeen kysyimme, vaikuttaako kiertely suuresti heidän arkielämäänsä ja pystyvätkö he näkemään paljon heidän perheitään kiertueen aikana.
- Vaikuttaa kyllä. Olemme melkein kaksi viikkoa poissa kotoa. Osalla on perhettä, tyttö- tai poikaystäviä, joten onhan se pitkä aika olla poissa. Mutta olemme toistemme perhettä täällä matkoilla, näyttelijät kertoivat hymyillen.
 Kun olette kiertueella, oletteko koko ajan kollegoiden kanssa vai jääkö teille aikaa katsella paikkakuntaa, jossa olette, kysyimme kiinnostuneina.
- Niin no aika paljon olemme keskenämme, Jussi sanoi naurahtaen.
Henrik totesi, että hän oli nähnyt eilen Oulussa serkkuaan ja hänen perhettään. - Käymme syömässä tai näemme pikaisesti tuttuja, jos he ovat sillä paikkakunnalla.
- Toki jos on aikaa, niin on mielenkiintoista nähdä paikkakuntaa, että siitä jäisi jonkunlainen muistijälki ja kokemus, Satu kertoi.
Miksi olette valinneet juuri näyttelijänuran, kysyimme lopuksi.
- Ei tarvinnut lukea pääsykokeisiin, Henrik kertoi naurahtaen.
- On kiva tuottaa elämyksiä ja ajatuksia katsojille. Haluan itse tehdä sellaisia esityksiä, mitkä herättävät ajatuksia, tai tuottaa suuria elämyksiä. Esimerkiksi Ahaa teatterissa, kun on sellaisia lapsia, joille Ahaa teatterin esitys voi olla ainoa esitys, minkä he näkevät koko elämänsä aikana, jos he asuvat pienellä paikkakunnalla. He saavat kokemuksen, jonka muistavat koko loppuelämänsä ajan, Jenni kertoi.
- Itselle näytteleminen on vähän niin kuin leikkiä, on ihanaa, kun saa leikkiä työkseen, pukea tällaisia hassuja vaatteita ja peruukkeja, möyriä maassa ja tehdä kaikkea laidasta laitaan Satu ja Jenni naureskelivat yhteen ääneen.
Esitys oli mielestämme kiinnostava ja hyvin sovitettu. Näyttelijät olivat taitavia, energisiä ja mukavia.

Haastattelun tekivät Iitu, Roosa ja Ada

Kuvassa vasemmalta Henrik Hammarberg, Satu Lemola, Jenni Helenius, Jussi Jätinvuori ja Janne Liukku.






Virtauksen äärellä

Virtauksen äärellä


Kun olin työpajani oppilaiden ikäinen en nauttinut vesivärimaalauksesta. Päin vastoin olin alkanut nauttimaan maalaamisesta vasta kun pääsin hailakoista vesiväreistä eroon öljyvärien myötä. Kuivuttuaan mitättömän väriset vesivärit nyppyiseksi hinkatulla huonolla paperilla, suttuiset siveltimenjäljet… Nykyään melkein mikään ei ole mielestäni yhtä lumoavaa kuin värin arvaamaton leviäminen veden mukana. Tämän täyskäännöksen myötä opetan mielelläni vesiväri- eli akvarellimaalausta tavoitteenani tuoda esiin tekniikan iloja, ominaispiirteitä ja kauneutta. Siinä missä omat koulumuistoni vesivärin kanssa olivat pilalla, kun lähestyin vesiväriä tarkat tavoitteet ja maalausjäljen kontrollointi mielessäni, haluaisin itse korostaa vesivärin yllätyksellistä kauneutta, joka tulee esiin vain kun sitä ei yritä liikaa hallita.


Vesiväriin sopivana teemanamme oli Iijoki – virtaava vesi niin ikään. Tavoitteenamme oli luoda Valtarin koululle pysyvä julkinen taideteos, johon jokainen työpajaan osallistuva toisi mukaan oman osuutensa. Minulta pyydettiin Iijokeen liittyvää työpajaa, sillä vietin viime kesän sen parissa poikkitaiteellisessa I love Iijoki -projektissa. Olen soutanut Iijoen alas merelle niiltä osin kuin se oli mahdollista ja nähnyt sen vaihtuvan luonteen. Iissä tavoitteenamme oli tavoittaa jotakin juuri Iin Iijoen luonteesta ja miten se voi näyttäytyä jokivarren asukkaille eli Valtarin koulun oppilaille.
Aloitimme havainnosta ja lokakuun koleudesta piittaamatta katselimme puolisen tuntia jokea. Vesivärit olivat mukana, jotta pajalaiset saattoivat tallentaa joen senhetkisiä värejä ja muotoja. Vaikka tavoitteenamme ei ollut realistinen joen kuvaaminen, aito havainto tuottaa usein mielenkiintoisempia tuloksia kuin pelkkä mielikuva. Mielikuvituksen käyttö sallittiin ja toivotettiin tervetulleeksi, mutta havainto toi esimerkiksi joen aaltojen muotoihin mielenkiintoisia variaatioita ja värimaailmamme oli lopulta kaukana kliseisestä veden sinestä. Vesi ei ole sinistä vaan heijastaa ympäristönsä ja tulkitsijoidensa värejä.

Koululle palattuamme esittelin omassa työskentelyssäni käyttökelpoisimmat lempitekniikkani, joita toivoin oppilaiden kokeilevan mahdollisten muiden kokeilujen lisäksi. Jokaiselle oppilaalle oli varattu hyvälaatuinen iso puuvillapaperi. Hyvä paperi on märkätekniikoissa merkittävä, sillä se kestää muokkaamista, pesemistä ja vedellä lotraamista sekä toistaa värit kauniisti. Jokaisen tehtävänä oli lopulta valita maalauksistaan kaksi aaltoa, jotka tulisivat osaksi yhteistä teosta.
Moni vaikutti pääsevän käsiksi värin valuttelun lumovoimaan. Ainakin itse olin syvästi vaikuttunut kauniista ja monipuolisista kokeiluista sekä rohkeista värivalinnoista. Lopputulokset puhuvat puolestaan, vaikka akvarellin luonteeseen kuuluukin värien haalistuminen ja tasoittuminen kuivumisen myötä. En olisi uskonutkaan miten erilaisia vivahteita maalaamistekniikasta voi saada irti. Näin paljon myös sellaista jälkeä mitä en itse olisi osannut tehdä eikä kyse aina olekaan vesivärin kanssa osaamisesta vaan rohkeudesta kokeilla ja antaa veden virran viedä ja tehdä temppunsa.
Otin omaksi tehtäväkseni teoksen koostamisen, koska arvasin sen olevan aikaavievä prosessi, joka olisi hankala toteuttaa ryhmätyönä. Palasten sommittelu joeksi oli jännittävä palapeli ilman minkäänlaisia kokoamisohjeita. Kiinnittelin sinitarralla palasia seinälle ja alun hikikarpaloitten jälkeen palaset löysivät hiljalleen paikkansa. Olin pohtinut joudunko hieman leikkelemään palasia, jotta ne asettuisivat virtaan, mutta koska mielenkiintoisia muodostelmia syntyi ilmankin leikkelyä, päätin välttää sitä mahdollisimman paljon. Suurin osa palasista pääsi siis mukaan sellaisenaan, muutamassa kohdassa trimmasin hieman. Valitettavasti ihan kaikki palaset eivät mahtuneet mukaan, sillä sommiteltava seinäpinta-ala ei ollut kovin suuri.

Aaltoihin sai myös kirjoittaa pinnan alle viestejä sanoin ja kuvin. Kun lakkasin palasia Valtarin koulun aulan seinään huomasin näiden viestien kutkuttavan pieniä katselijoita, jotka olivat tarkkasilmäisiä huomaamaan yksityiskohdat. Merenneidon pyrstö katoaa pinnan alle, mutta löytyy kuulema toisesta palasesta. Aikuisemmat ihastelijat kehuivat raikasta kokonaisuutta ja heleää värimaailmaa. Monipuolinen teos virtaa läheltä ja kaukaa tarkasteltuna sekä sopii mainiosti jo aulatilassa ennestään olevaan Helena Kaikkosen teokseen.
”Rikas rakas joki” lukee pieni viesti yhdessä palasista. Se on hyvä tiivistys Iijoen merkityksestä sen ympäristölle.

Anni Arffman, kuvataiteilija


Teoksen ovat toteuttaneet Valtarin koulun 9.luokkalaisten kuvataideryhmät yhteistyössä kuvataiteilija Anni Arffmanin kanssa. Lokakuun lopussa toteutettu työpaja kuuluu Luovasti läpi lukkarin -toimintaan, joka mahdollistaa taiteilijayhteistyön Iin alueen kouluissa.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Kahdeksasluokkalaisten näkemys Suomen satavuotiaasta historiasta, nykyajasta ja tulevaisuus saa näkyä.

 

Puhelin pyörii nuoren elämän keskiössä, mutta yllättävämmällä tavalla kuin olisin voinut arvata.
Ensi tapaamiseemme saavuin avoimena kirjana. On tylsää ja irrallista teettää koululaisilla valmista ideaa, joten päälleliimaamisen sijaan halusin kaivaa oppilaiden näkemyksiä Suomen historiasta, nykyajasta, tulevaisuuden kuvasta ja paikasta maailmassa. Teetätin nopeita luonnoksia n. 20 kysymyksen avulla muutaman oppitunnin verran. Kysymyksiä varten oli varattu jokaiselle paksu pinkka paperia ja paksu musta tussi. Vastaus sai olla sana, kuva, symboli, jokin mikä tuli ensimmäisenä mieleen. Kysymysten joukossa oli esimerkiksi seuraavanlaisia: Millainen oli Suomi 100 vuotta sitten? Millainen Suomi on nyt? Millainen Suomi on 100 vuoden päästä? Millaisessa tulevaisuudessa haluaisit elää? Mikä historiassamme on hienoa? Minkälaisena Suomi nähdään maailmalla?

Palaankin alussa vihjaamaani yllättävään huomioon. Kysyttäessä mikä ennen oli paremmin, moni vastasi: silloin ei ollut puhelimia. Kysyttäessä minkälaisessa tulevaisuudessa haluaisit elää, näin jälleen paperilla unelman puhelittomasta arjesta. Suomen nykyaikakin näyttäytyi selfieiden ja somepaineiden ympärillä.





Sota, pommit, veden loppuminen, toisten ihmisten pelkääminen bussissa, saasteet, kerrostalojen ja ihmisten määrä sekä lämpötilan nousu askarruttivat. Pelko, turha odotus ja epävarmuus näyttäytyivät synkimmissä näkemyksissä. 

Kahdeksasluokkalainen kuitenkin saa myös vielä elää kahdehdittavassa maailmassa, jossa voi ajatella, että 100 vuotta sitten oli mammutteja ja kuinka tulevaisuudessa tulee olemaan yksisarvisia ja kavereina alieneita. Ajetaan saasteettomassa ilmassa lentävillä autoilla ja kuljetaan avaruudessa ystäviemme luona. Huonoon ryhtiin ja kuivaan ihoon auttaa AlienRasva L´oreal Paris, just for you. Ihminen on siirtynyt seuraavalle tasolle ja voi kommunikoida kuolleiden kanssa. 

Tarve puhtaaseen luontoon, kunnioitus kulttuuria ja ympäristöä kohtaan näkyivät myös vastauksissa. Suomalainen metsä, oman kodin ja perheen arvostus sekä hyvä työ oli tulevaisuuden toiveissa.  Kehittynyt lääketiede, koulujärjestelmämme ja tasa-arvo saivat kiitosta. Myös ilo, rikkaus ja rauha valaisivat. Kysyttäessä mitä meillä on, jotain, mitä missään muualla ei ole, sain usean inspiroivan ja ylpeyttä herättävän vastauksen: MINÄ!


Valtarin koulun itsenäisyysjuhlan näyttämön taakse rakentuu suuri Suomen lippu. Lipun taustalla oleva valkoinen kangas peräänkuuluttaa läpinäkyvyyttä ja rauhaa. Lippu on jaettu sataan osaan, yksi kuva jokaista itsenäistä vuottamme kohti. Värien kirjo kertoo värikkäästä menneisyydestämme ja erilaisuuden kunnioittamisesta, mikä myös oli nuorille kovin tärkeää. Elämme kansainvälistä aikakautta, jolloin suomalaisuuskaan ei aina ole pelkästään sinivalkoista. Sitä ei ole kahdeksasluokkalaisten toteuttama itsenäisyyden taideteoskaan. Siinä näkyy historia, mutta sitäkin tärkeämpänä tämä aika ja tulevaisuuden tekijöidemme kuvakieli.  



Tiina Vehkaperä, kuvataiteilija, kuvanveistäjä

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Valokuvakilpailu Valtarin koululla

Valtarin koululla järjestettiin Mun Suomi –valokuvakilpailu, jolla juhlistettiin Suomi 100 -juhlavuotta. Kilpailuaikaa oli 13.4-2.5., ja aiheena oli kuvata Suomi sellaisena kuin sen itse näkee ja kokee. Kuvia pystyi ottamaan kännykällä, kameralla tai tabletilla, ja kuvia sai lähettää 1-3 oppilasta kohden. Voittajalle palkintona oli 60 €, toiselle 40 € ja kolmannelle 20 € -arvoinen lahjakortti Kärkkäiselle. Finaalikymmenikön valitsi opettajista koostuva raati, ja voittajakuvan äänestivät oppilaat. Opettajaraatiin kuuluivat Kirsi Saravesi, Ville Jäntti, Jukka Ervasti sekä Ville Savilampi.

Kilpailu oli suosittu ja kuvia tuli yli 100 kpl, 40 eri kuvaajalta. Opettajat kertoivat kaikkien onnistuneen hienosti Suomi-teemassa. Palkintojenjako oli salissa. Voittajaksi julkistettiin Joona Käyrä 8C-luokalta, toiseksi tuli Väinö Yrjänä 8F-luokalta ja kolmanneksi Veeti Härkin 8F-luokalta.

Palkintoja jakamassa rehtori Taisto Soininen


Voittaja Joona Käyrä otti kuvan kahdesta laulujoutsenesta Illinsaaren uuden sillan luota, Iijoen varrelta. Hän ajatteli Suomen kansallislinnun kuvastavan hyvin Suomi-teemaa. Kuva oli otettu luonnonvaraopin tunnilla, Nikon D3100 kameralla. Kymmenen parhaan joukkoon pääsy oli Joonalle yllätys. Kun Joona näki muut kuvat, hän ajatteli pääsevänsä top 5:een muttei ajatellut voittavansa.

Voittaja, Joona Käyrä
Väinö Yrjänä sekä Veeti Härkin ottivat molemmat kuvansa vapaa-ajalla. Väinön kuva on otettu puhelimella Iijoen rannasta. Hänen mielestään jokimaisema kuvaa Suomea. Veeti otti kuvansa Ivalossa, ja kuva on otettu kameralla. Molemmat osasivat odottaa kisassa pärjäämistä.

2. sija, Väinö Yrjänä

3. sija, Veeti Härkin


Teksti: Iina Loukusa ja Rebekka Rössi, 8D

torstai 30. maaliskuuta 2017

Areena Valtarin koululle

Valtarin koululle on tulossa areena, jonka rakennustyöt on jo aloitettu. Ajatus areenasta sai alkunsa jo vuosia sitten, kun liikunnanopettaja Jouni Välipakka, oppilaskunta sekä rehtori Taisto Soininen miettivät sopivaa areenaa oppilaille ja kyselivät tarjouspyyntöjä. Idea alkoi siitä muotoutumaan, ja mukaan saatiin Iin kunnan nuoriso- ja urheilupuoli, joka teki hankesuunnitelman. Suunnitelma meni läpi aluehallintovirastossa, ja viime syksynä aluehallintovirastosta käytiin paikan päällä tutustumassa alueeseen ja myöhemmin myönnettiin avustus kenttää varten. Tämän jälkeen kunnan tekninen puoli tuli mukaan, ja he ovat aloittaneet rakennustyöt syksyllä ennen roudan tuloa, jolloin alueelle tehtiin kuivatusjärjestelmiä.


-Projekti etenee keväällä, kun koulunkäynti alueella rauhoittuu ja viimeistään kesäkuussa työt pääsevät kunnolla käyntiin. Kentän on tarkoitus olla valmis syksyllä koulujen alkaessa, Jouni Välipakka kertoo.



Areena rakennetaan aivan koulurakennuksen viereen alueelle, jossa nyt on pieni hiekkakenttä. Areenalla voi pelata kesäisin salibandya, koripalloa, tennistä ja muita monenlaisia viitepelejä. Alueelle on tulossa myös leikkikenttä, lihaskuntolaitteita sekä skeittirampit, mutta niiden rakentaminen toteutetaan vasta toisessa vaiheessa. Talvella alueelle rakennetaan jääkiekkokaukalo. -Areenalle tulee perkomatto, joka on ihanteellinen salibandyn pelaamiseen. Alue on päivisin oppilaiden käytössä, mutta iltaisin ja viikonloppuisin muiden kuntalaisten käytössä. 



Iina Loukusa ja Rebekka Rössi 8D

maanantai 9. tammikuuta 2017

VALTARIN KEVÄTLUKUKAUDEN ALOITUS 9.1. 2017


Aloitimme tämän vuoden kevätlukukauden vähän eri tavalla; onhan nyt poikkeuksellinen vuosi. Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Oppilaita odottivat lämmin kaakao ja munkit. Kokoonnuimme pihalle yhteiseen tilaisuuteen. Rehtorin tervehdyspuheen jälkeen juhlavuoden aloituksen merkiksi ihailimme pienimuotoista ilotulitusta.  Valtarin koululla järjestetään vuoden aikana erilaisia tapahtumia juhlavuoteen liittyen.