keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Ahaa Teatterin vierailu Valtarin koululla 15.11.2017


Ahaa Teatteri on tamperelainen lasten- ja nuortennäytelmiin erikoistunut kiertävä ammattiteatteri, joka on perustettu vuonna 1970. Näytelmässä, joka on nimeltään Katsuro, esiintyi neljä näyttelijää: Jenni Helenius, Jussi Jätinvuori, Henrik Hammarberg ja Satu Lemola. Heillä oli esityksessä monta roolia. Esitystekniikasta vastasi Janne Liukku ja näytelmän on ohjannut Ville Kurki.
Katsuro-näytelmä pohjautuu Aleksis Kiven Kullervo-näytelmään, jonka tapahtumat ovat nyt sijoitettuna Japaniin. Aleksis Kivi sai näytelmäänsä idean Kalevalan Kullervosta. Kullervo-näytelmä sai nyt uuden ilmeen.

Haastattelimme näyttelijöitä esityksen jälkeen…
Ensimmäisenä kysyimme, mistä idea suomalaisen tarinan yhdistäminen Japaniin lähti.
He kertoivat, että idea tuli heidän ohjaajaltaan, sillä hän on kiinnostunut Japani-maailmasta ja on harrastanut aikidoa 12 vuotta, niin siksi hän halusi yhdistää Aleksis Kiven tekstiä ja Japani-maailmaa.
Kauanko teatteriesityksen tekemiseen ja harjoitteluun menee, oli seuraava kysymyksemme.
Näyttelijät vastasivat, että heillä menee noin kuukauden verran aikaa näytelmän tekemiseen ja harjoitteluun, mutta sitä ennen on paljon kokouksia, vaatteiden sovitusta, biisien harjoittelua ja lavasteiden tekoa. Käsikirjoituskin on toivottavasti valmis tässä vaiheessa, että näyttelijät voivat harjoitella ja ohjaaja ohjata esityksen kasaan.
Seuraavaksi kysyimme, millaista on kiertää ympäri Suomea teatterin kanssa.
- Onhan se mielenkiintoista. On siistiä nähdä erilaisia paikkoja ja on mahtavaa tuoda teatteria sellaisille paikkakunnille, missä ei ole omaa teatteria eikä välttämättä mahdollisuutta sitä kokea. Ja onhan se myös rankkaa, kertoi Satu.
 Minkälainen aikataulu heillä on esitysten suhteen viikon aikana, eli montako esitystä heillä on viikossa, kysyimme iloisilta näyttelijöiltä.
- Vaihtelee paljon. Jos olemme kiertueella, esimerkiksi tällä viikolla, meillä on viisi esitystä kolmella eri paikkakunnalla. Ja ensi viikolla on neljä esitystä kahdella eri paikkakunnalla. Täällä Pohjois-Suomessa on niin pitkät välimatkat, että yksi päivä menee ajaessa, joten myös se täytyy ottaa huomioon aikataulussa, Jenni ja Jussi kertoivat.
Sen jälkeen kysyimme, vaikuttaako kiertely suuresti heidän arkielämäänsä ja pystyvätkö he näkemään paljon heidän perheitään kiertueen aikana.
- Vaikuttaa kyllä. Olemme melkein kaksi viikkoa poissa kotoa. Osalla on perhettä, tyttö- tai poikaystäviä, joten onhan se pitkä aika olla poissa. Mutta olemme toistemme perhettä täällä matkoilla, näyttelijät kertoivat hymyillen.
 Kun olette kiertueella, oletteko koko ajan kollegoiden kanssa vai jääkö teille aikaa katsella paikkakuntaa, jossa olette, kysyimme kiinnostuneina.
- Niin no aika paljon olemme keskenämme, Jussi sanoi naurahtaen.
Henrik totesi, että hän oli nähnyt eilen Oulussa serkkuaan ja hänen perhettään. - Käymme syömässä tai näemme pikaisesti tuttuja, jos he ovat sillä paikkakunnalla.
- Toki jos on aikaa, niin on mielenkiintoista nähdä paikkakuntaa, että siitä jäisi jonkunlainen muistijälki ja kokemus, Satu kertoi.
Miksi olette valinneet juuri näyttelijänuran, kysyimme lopuksi.
- Ei tarvinnut lukea pääsykokeisiin, Henrik kertoi naurahtaen.
- On kiva tuottaa elämyksiä ja ajatuksia katsojille. Haluan itse tehdä sellaisia esityksiä, mitkä herättävät ajatuksia, tai tuottaa suuria elämyksiä. Esimerkiksi Ahaa teatterissa, kun on sellaisia lapsia, joille Ahaa teatterin esitys voi olla ainoa esitys, minkä he näkevät koko elämänsä aikana, jos he asuvat pienellä paikkakunnalla. He saavat kokemuksen, jonka muistavat koko loppuelämänsä ajan, Jenni kertoi.
- Itselle näytteleminen on vähän niin kuin leikkiä, on ihanaa, kun saa leikkiä työkseen, pukea tällaisia hassuja vaatteita ja peruukkeja, möyriä maassa ja tehdä kaikkea laidasta laitaan Satu ja Jenni naureskelivat yhteen ääneen.
Esitys oli mielestämme kiinnostava ja hyvin sovitettu. Näyttelijät olivat taitavia, energisiä ja mukavia.

Haastattelun tekivät Iitu, Roosa ja Ada

Kuvassa vasemmalta Henrik Hammarberg, Satu Lemola, Jenni Helenius, Jussi Jätinvuori ja Janne Liukku.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti