torstai 11. syyskuuta 2014

Katsaus Valtarin viime kevääseen

Valtarin koulun kevään 2014 toimintaa ja tapahtumaa

 Tässäpä muutama viime kevään kiireissä julkaisematta jäänyt juttu Valtarin koulun toiminnasta.

Oulun piirin kaukalopallosta pronssia Valtarin kaukalopallojoukkueelle

Joukkueen jäsenet edestä vasemmalta: Jesper Suutari, Joe Lohi, Joel Karttunen, MV Aleksi Illikainen.

Keskirivi vasemalta: Aleksi Törmänen, Joonas Tiiro, Marcus Bergman, Antti Kaisto, Topias Jaara, Eerik Karhumaa, Aleksi Nyman ja Väinö Nyyssönen.

Takarivi: tehokaksikko Santeri Kurkela ja Tuomas Haikonen, huoltaja Lauri Koskela, opettaja jouni Välipakka ja huoltaja Joni Viinamäki.

Oulun piirin kaukalopalloturnaus pelattiin 2.4.2014 Linnanmaan jäähallissa. Alkusarjan pelejä oli kolme, jonka jälkeen pelattiin pronssiottelu ja finaali. Pelit sujuivat kovin kaksijakoisesti. Alku lähti kangerrellen liikkeelle ja kahdesta ensimmäisestä pelistä ei pisteitä herunut. Joukkueen pelipaikat menivät kiertoon ja turnausvoittaja Kempelettä vastaan irtosikin komea tasapeli. Pronssiottelussa Muhos kaatui selvin numeroin 7-2, vaikka alkusarjassa hävisimmekin selvästi.


Joukkuepalaveri – jottain tarttis tehä...

Pronssipeli Muhosta vastaan alkaa



Joukkueen motoksi muodostui: Parempi voitettu pronssi kuin hävitty hopea.


 

 Köksän juhlista!


Teimme köksässä 8. valinnaisen ryhmän kanssa juhlan, johon valmisteltiin erilaisia herkkuja kuten rieskarullia ja pitsakiekkoja sekä upeita kakkuja ja keksejä. Juhlamme oli yksi onnistuneimpia ja söimme melkein kaiken. Toosi hyvää oli, ois kanttinu tulla maista!


Keramiikan töitä

 


 

Tieto- ja viestintätekniikan töitä

Kuvat ja media -kurssilaisten animaatiovideoita







Videoiden teemana oli hyvä tavat ja ne on tehty hyödyntäen useita eri median käsittelyohjelmia. Animaatio on tehty Muvizu-ohjelmalla, videoeditointi Movie Makerillä ja ääniä on käsitelty mm. Audacityllä. Ääntä on myös syntetisoitu.

Videot on tehty Jukka Ervastin pitämällä tieto- ja viestintätekniikan valinnaisella Kuvat ja media -kurssilla keväällä 2014


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti